Eräässä Facebook-ystävieni keskuudessä kiertäneessä meemissä piti yhdistää toinen etunimi, äidin tyttönimi ja lapsuuden haaveammatti. Minusta tuli Emilia Rantakaulio, kuuluisa runoilija. Olihan minulle lapsena luontevaa kuvitella kirjallinen tulevaisuus, kun kannoin jo toisessa etunimessäni pienen runotytön, Uuden kuun Emilian etunimeä, ja jo lukutaidottomasta uhmaikäisestä asti olin hakenut lohtuni runoudesta.
Äidillä oli kirjahyllyssään muistaakseni Parnasson julkaisema A6-kokoinen kymmenosainen runokirjasarja suomalaista lyriikkaa, josta kuulemma pahan mielen iskiessä halusin itselleni selailtavaksi yhden kappaleen: "Äiti, anna mulle runokirja!" Kummitätini väittää itsepintaisesti, että siteerasin neljävuotiaana Yrjö Jylhää, mutta hänen täytyy olla väärässä; omasta mielestäni luin Jylhää vasta yliopistossa kirjallisuuden klassikkokurssia varteen. (Jylhähän kirjoitti talvisodasta, for heaven's sake.)
Mutta minusta tuli sitten kuitenkin runoilijatar vain meemissä: todellinen minäni on rouva Moniväliviiva (ensimmäinen etunimeni on yhdistelmänimi, ja naimisiin mentyäni otin rytmillisistä syistä käyttöön kaksiosaisen sukunimenkin), yläkoulun opettaja. Rakkaus runouteen ei kuitenkaan ole lähtenyt minusta, ja kun Kirjallisuuden ystävien Facebook-ryhmässä keättiin kymmentä merkittävää kirjaa kymmeneltä eri vuodelta, sain ajatuksen koota elämäni merkittävät runot yhteen ja kirjoittaa niistä jokaisesta jotakin. Sarja saattaa elää (tai kuolla) kehittyessään, mutta nopeasti aamukahvin äärellä puntaroituani arvelisin aikovani kirjoittaa seuraavista runoista:
1. Kirsi Kunnas: Vanha vesirotta.
2. Oiva Paloheimon runo, jossa Jumala lausuu repliikin "Jellonakt titä minäkin luulin".
3. Runoja L. M. Montgomeryn Pieni runotyttö -kirjasta
4. Runo(ja) Aila Meriluodon Lasimaalaus-kokoelmasta
5. Ezra Poundin Personae-kokoelmasta Tuomas Anhavan suomentamana
6. Eva Dahlgrenia ja Edith Södergrania
7. Maija Vilkkumaa: Totuutta ja tehtävää.
8. Vilja Tuulia-Huotarisen ja Henriikka Tavin kouluun ja tyttöyteen liittyviä runoja
9. Catullusta tai muuta antiikin Rooman runoutta
10. (Täydentynee myöhemmin.)
Elämäni runot ovat runoja, joita kannan sisälläni - niitä, jotka ovat erilaisista kirjallisista ja ulkokirjallisista syistä jättäneet pysyvän muistijäljen. Ne ovat runoja, joissa on lukemisen ohella myös kirjoitettavaa, vaikka ei olisikaan itse runoilija, vaan vain lukija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti