Minä kirjoittajana
Olen toivottoman huono kirjoittamaan käsin nykyään, kun olen tottunut tekstinkäsittelyyn. Käsin kirjoitettaessa pitäisi teksti varmaan suunnitella paljon valmiimmaksi, jotta sen tuottaminen ei tuntuisi tuskalliselta. Etenkin tekstin rakenne on koneella muunneltavissa halutunlaiseksi missä prosessin vaiheessa tahansa; käsin kirjoitettaessa sen pitäisi olla selvillä jo alussa. Mitä jos keksii loistavan aloituslauseen vasta puolivälissä arkkia?
"I believe I may have a first sentence", sanoo Virginia Woolf Stephen Daldryn (2002) ohjaamassa elokuvassa Tunnit ja vetäytyy huoneeseensa kirjoittamaan - käsin. En ikinä pystyisi moiseen; nytkin hyvä aloitus tuli mieleeni vasta, kun olin jo ehtinyt pyöritellä rivikaupalla latteuksia.
.JPG)
En ole koskaan ollut järisyttävän hyvä kirjoittaja, ainoastaan tasaisen vahva. Lukioikäisenä valttini oli kypsyys tuottaa kiihkotonta ja tasapuolisesti eri näkökulmista tarkasteltua analyysiä erilaisista pohjateksteistä, mutta kypsyyden kääntöpuolena olin aina kuivan asiallinen kirjoittaja, jonka kynä ei koskaan tuntunut kipunoivan, vaikka suht sujuvasti liikkuikin.
Ehkä asiapitoisuus vaivaa minua kirjoittajana edelleen. En kirjoita vapaa-ajallani kovin paljon, ja työssäni kirjoittaminen kilpistyy toisten kirjoittamien tekstien rutiininomaiseen kommentointiin. Kun kirjoitan, kirjoitan runoudesta ja lukemistani kirjoista harvoin päivittyviin blogeihini. Haen yhä sellaista sanomisen tyyliä, joka pysäyttäisi ja koskettaisi lukijaani. Salaa ihailen jotain Antti Nyléniä, jolla on uskallusta kirjoittaa niin, että tärähtää.
Minun uskallukseni riittää lähinnä pikkunäppäriin Facebook-päivityksiin, joissa on ripaus itseironiaa, aimo annos itsetyytyväisyyttä ja aina pakollinen koodinvaihto kesken virkkeen.
